TALON HISTORIA

 

Funkkis-tyylinen Albert Richardtsonin suunnittelema Itäharjun seurakuntatalo valmistui vuonna 1934. Seurakuntatalo oli varsinainen monitoimitalo, jossa mm. Itäharjun lastenseimi toimi talon valmistumisesta lähtien vuoteen 1946 asti - aikana jona päivähoitotoiminta vasta haki muotoaan. Tiloissa oli myös ompeluseurailtoja, joissa tehtiin tuotteita myytäväksi. Kirkollisten tapahtumien lisäksi rakennus on toiminut väliaikaisesti myös kouluna kahdelle alimmalle luokalle palvellen Itäharjun ja Pääskyvuoren asukkaita ja lyhentäen pienempien koulumatkaa uutta koulurakennusta odotellessa.

 

Seurakunnan historia alueella ulottuu aikaisempaakin kauteen: talon itäpuolella on hautausmaa. 1831 Turussa raivosi koleraepidemia ja hautausmaa sijoitettiin kauas sen aikaisesta keskustan rakennuskannasta tarttumisvaaran vuoksi.

 

Alueen asukkaiden vastustuksesta huolimatta Tuomiokirkkoseurakunta päätti myydä Itäharjun seurakuntatalon Turun kaupungille 1980-luvulla, josta lähtien siinä toimi A-klinikka seuraavat kolmisenkymmentä vuotta.

 

Talon oltua useita vuosia tyhjillään Turun kaupunki myi kiinteistön tarjouskilpailumenettelyllä ja sen onnelliseksi omistajaksi päätyi Härkätien Kievari Oy aikomuksenaan perustaa tiloihin majatalo. Majatalo 22 on toiminut kiinteistössä kesäkuusta 2012 lähtien.

 

 

 

Sirkka Mäkinen muistelee elämää seurakuntatalossa sanoin ja kuvin näin:

 Sirkka Mäkisen yhteystiedot: sirkkammakinen@gmail.com, puh. 050 3706335.

 

ITÄHARJUN SEURAKUNTATALO

Suurella mielenkiinnolla ja kiitollisuudella olen seurannut entisen Itäharjun seurakuntatalon kunnostamista. Meitä on varmasti useita, jotka talon kohdalla hidastavat askeliaan ja mietteisiinsä vaipuneena tutkailevat remontin edistymistä. Tämä rakennus on ollut meille – nyt jo ikään ehtineille – hyvin merkittävä paikka ja voisi sanoa, että se on toiminut myös henkisenä kotinamme. Meitä on vielä yllättävän monta, joille seurakuntatalo on ollut osa elämää, lapsesta nuoruuteen ja omien vanhempiemme kautta myös vanhuutta. Ja meille tämä talo pysyy seurakuntatalona, vaikka se on ollut muussa tarkoituksessa jo hyvinkin pitkään.

 

Pienellä joukolla saimme olla muistelemassa Itäharjun seurakuntatalon toimintaa dos. Kimmo Ikosen kirjoittaessa Katariinan kirkon historiaa. Tämä myös herätti näkemään tämän talon merkityksen itäharjulaisille ja tuntemaan syvää kiitollisuutta Tuomiokirkkoseurakuntaa kohtaan. Muistoni ajoittuvat 1950-luvulta noin 1960-luvun alkuvuosille.

 

Itäharjun seurakuntatalo oli rakennuksena pyhä ja arvostettu, myös nuorten keskuudessa. Tämä johtui ehkä siitä, että ensikosketus kodin ulkopuoliseen maailmaan tapahtui pyhäkoulun kautta. Sitä pidettiin seurakuntatalon kirkkosalissa. Oliko kirkkosali nimitys virallinen, en tiedä, mutta esim. rippikoululaiset käyttivät tätä nimitystä. Tunnelma siellä oli suorastaan pyhä ja juhlava. Seurakuntatalossa oli hyvin monenlaista toimintaa.

 

SEIMI

Ylimmäisessä kerroksessa oli seimi. Vauvat nukkuivat omissa vaunuissaan, joissa myöskin heitä ulkoilutettiin talon kattoterassilla. Muilla lapsilla ei ollut terassille mitään asiaa.

 

ALALUOKKA

Suurin osa itäharjulaisista lapsista aloitti koulunkäyntinsä seurakuntatalolla. Siellä toimi ensimmäinen luokka, mutta jotkut ovat käyneet siellä myös toisen luokan. Sen jälkeen siirryttiin Nummen tai Kerttulin kouluun. Opettajana toimi pitkään Ritva Suominen, jonka puoliso oli Nummenkoulun laulunopettaja. Luokalla oli parisenkymmentä oppilasta. Kuva Merja Honkarin kotialbumista.

 

PYHÄKOULU

Pyhäkoulussa oli pari kolme tätiä, jotka kertoivat päivän tekstiä kauniiden kuvien avulla. Huoneen edessä oli huopataulu, johon kuvat tarttuivat kiinni ja kuvia siirreltiin tarinan edetessä eri paikkaan. Tuntuivat tavattoman mielenkiintoiselta niin kuvat kuin tarinatkin. Pyhäkoulukorttiin leimattiin läsnäolosta kaunis tähti.

 

JUMALANPALVELUS

Sunnuntaisin pastori Arvo Kajala piti Jumalanpalveluksen seurakuntatalolla. Ilmassa oli pyhäinen väre. Siistimpiinsä pukeutuneita kirkkoon menijöitä riensi joka suunnasta, Itäharjun mäeltä, Mäkikadulta ym. Auriko paistoi lämpimästi ja sirkat sirittivät.

 

KUORO

Itäharjulla oli oma kuoro kanttori Pohjavirta ja sittemmin hänen poikansa kanttori Jorma Pohjavirta, seurakuntatalon vahtimestari ja postinkantaja. Molemmat kanttori Pohjavirrat asuivat perheineen seurakuntatalolla. Jorma Pohjavirralla oli sisar Irma, joka toimi seurakuntatalon toisessa kerroksessa olevassa seimessä lastenhoitajana. Jorma Pohjavirran perheessä oli kolme poikaa. Kuorossa lauloivat mm. Eila Friman (altto) ja hänen sisarensa (sopraano) pastori Arvo Kajalan vaimo (sopraano), opettaja Hilkka Saari (altto)

Jorma Pohjavirran sisko Irma Hirvi (altto) sekä Elli Suvinen ja Tuomo Jokela.

 

KERHOTOIMINTA

Ensimmäisestä luokasta alkaen kokoonnuimme kerran viikossa Tuomiokirkkoseurakunnan järjestämään tyttökerhoon. Siellä oli pelkästään tyttöjä. Pojilla oli oma ilta ja omat vetäjänsä. Kerholaisia oli melko paljon. Isoille ja pienille oli eri illat ja eri tädit. Pienten täti oli Tyyne Laurikko ja meitä isompia johtivat Hilkka Saari ja Annikki Grönroos. Kuva Sirkka Mäkisen kotialbumista.

 

Varsinkin syksyllä, kerhojen alkaminen oli todella odotettu tapahtuma. Isot tytöt tekivät hyvin monenlaisia käsitöitä, mm. virsikirjalle kohokuvioiset nahkakannet, niinikoreja, pajukoreja, linoleum -painatusta jne. Minulla oli koko ajan sama ohjaaja eli Hilkka Saari Raunistulan koulun opettaja. Hänellä oli apuna Annikin lisäksi muutaman kerran diakonissa Ines.

 

NUORISOTOIMINTA

Ilmeisestikin rippikoulu oli jonkinlainen rajaikä. Sen jälkeen meidät vieroitettiin seurakuntatalolta. Varsinainen kerhotoiminta meidän kohdaltamme oli ohi, mutta tekemisen meininkiä riitti! En muista mistä saimme Hannes Mäkelän nimen, kun soitimme hänelle ja pyysimme, voisiko hän tulla meitä ohjaamaan. Takana oli ajatus, että pääsisimme näin taas sinne seurakuntatalon tiloihin. Niin me saimme Tuomiokirkkoseurakunnasta Hannes Mäkelän ohjaajaksemme. En tiedä millä nimikkeellä hän mahtoi toimia, mutta se tieto ei ollut meille mitenkään tärkeä. Hän oli tavattoman isällinen ja kiva. Hän keksi meille nuorille toimintaa – ulkona lentopalloa ja sisällä pingistä ja tietokilpailuja jne. Kuva Sirkka Mäkisen kotialbumista.

 

Kesäaikana hän vastasi Kakskerrassa olevan Tuomiokirkkoseurakunnan kesäkoti Hennalan toiminnasta vaimonsa ja tyttärensä kanssa. He myös asuivat kesän siellä. Hän kutsui meidät nuoret Hennalaan viettämään suvipäiviä. Yövyimme siellä yläkerrassa ja saimme ruokailla Hanneksen piikkiin. Siellä oli hienot uimamahdollisuudet ja se taisikin olla paras houkutin. Matkan kuljimme polkupyörillä. Toisinaan meitä oli toistakymmentä nuorta. Hannes Mäkelän jälkeen tuli Sveikki eli Veli-Heikki Raunio ja hän oli nuoriso-ohjaaja. Seuraava vetäjä oli pastori Lasse Urho.

 

RIPPIKOULU

Nuoria oli niin paljon, että useana vuonna järjestettiin sekä kevät- että syksyryhmä. Varsinkin tytöillä oli tärkeää, kumpaan ryhmään pääsi. Nimittäin rippipuvun väri riippui ripille pääsyn ajankohdasta, siis valkoinen tai musta. Kumman värisellä tulisi olemaan enemmän käyttöä. Poikien puku oli tietystikin vuodenajasta riippumatta aina musta. Rippipastorina oli pastori Arvo Kajala. Hän toimi Itäharjulla melko pitkään ja tuli näin tuntemaan lähes kaikki itäharjulaiset lapsista vanhuksiin ja monien, monien vuosien ajalta. Pastori Kajalan vaimo lauloi seurakunnan kirkkokuorossa.

 

OMPELUSEURAT

Itäharjun naisväki, ilmeisestikin pääosin omakotiyhdistyksen jäseniä, kokoontuivat alakertaan ompeluseuroihin. Jokaisella oli käsityö mukana. Lapset juoksentelivat sisälle ulos, eikä se häirinnyt varsinaista ompeluseuratoimintaa. Näin aikuiset oppivat tuntemaan toinen toisensa, mutta myös naapurin lapset. Tämä tieto varmastikin karsi niitä puutarhoja, joihin olisi muuten ollut helppo mennä syysiltoina hakemaan omenia. Kuva Sirkka Mäkisen kotialbumista. 

 

POIKAKERHO

Kari Kaunismaa muisteli kun Turun Tuomiokirkkoseurakuntaan oli saatu ensimmäinen nuoriso-ohjaaja. Hän oli Helge (Heke) Vaittinen. Tämä oli Vaittiselle myös ensimmäinen työpaikka. Hän tuli polkupyörällä ja takatarakalla oli jalkapallo. Hänestä tuli hetkessä tavattoman suosittu poikajoukon keskuudessa ja tämä yletön suosio askarrutti Hekeä. Kerran hän otti asian puheeksi ja pojat kertoivat niin kuin asia oli. Heke oli ainoa, jolla on ilmaa täynnä oleva jalkapallo. Heken nuorisojoukko oli virallisesti nimeltään Siniveljet. Heke oli tavattoman lämminhenkinen ja kaverillinen kasvattaja.

 

VAALIPAIKKA

Ainakin 1960-luvun puolivälin tuntumassa äänestäminen oli harras toimitus ja vielä seurakuntatalolla. Vanhempani ja muutamat naapurit kokoontuivat äänestyksen jälkeen vaalikahveille. Silloin oli tarjolla vähän parempaa pullaa. Äänestäminen oli oikeus ei velvollisuus. Ja itse vaalitilaisuudessa oli selvä arvolataus. Näin vaalien ja äänestämisen merkitys siirtyi esimerkillä omille lapsille. Seurakuntatalon vahtimestari Jorma Pohjanvirta johti kuoroa.

 

DIAKONIA

Diakonissa Ines (sukunimi hukassa) oli vastaanotto yläkerrassa 1950-luvun puolivälissä. Hän oli välillä myös tyttökerhossa yhtenä vetäjänä. Diakonissa Liisa Kanervo järjesti vanhuksille toimintaa 1960-75 ja kävi kotikäynnillä vanhusten luona. Eli hyvin monille itäharjulaiselle vanhukselle järjestettiin mukavaa yhdessäoloa ja monenlaista toimintaa seurakuntatalolla ja seurakunnan toimesta vielä 1970-luvulla. Meille sodan tuntumissa syntyneille, joille Itäharjun seurakuntatalo on ollut aina läsnä, sitä kohtaan on syntynyt myös elämänmittainen rakkaus.

 

 

Kun Tuomiokirkkoseurakunta päätti myydä Itäharjun seurakuntatalon, nousivat itäharjulaiset voimalla vastustamaan myyntiä ja Reino Friman piti puheen kirkkovaltuustossa. Aikaisemmin oli myyty Vasaramäen seurakuntatalo. Mutta seurakuntatalo myytiin ja toiminta keskitettiin Jaanin seurakuntataloon.

Inn 22 - Majatalo 22

Vanha Littoistentie 22, 20540 Turku, Finland | Tel: +358 50 350 3366 | info@inn22.fi

© Inn 22 - Majatalo 22

Ulkoasu ja toteutus Dippi Design

Inn 22 - Majatalo 22

Vanha Littoistentie 22, 20540 Turku

Tel: +358 50 350 3366 | info@inn22.fi